Hivo.fi - Läpinäkyvää sähköä - Sähköurakoinnin kumppani
Hivon yrittäjät suunnittelee tuotteita
Hivon yrittäjät Aleksi Valkonen (vas.) ja Mikko Kainulainen suunnittelemassa verkkokaupan tuotteita. KUVA: Joni Vikki / Nortte Oy

Hivo murtaa sähköurakointialaa sähkömiesten verkkokaupalla

Jyväskylässä puoli vuotta sitten perustettu sähköurakointiliike Hivo Oy pyrkii muuttamaan alan vanhoja toimintatapoja ja hakee nyt kasvua.

Nelostien varrella, Jyväskylän Vaajakoskella sijaitsee toimisto, jossa uudistetaan aktiivisesti sähköurakointialan vanhoja ja pinttyneitä tapoja. Kokeneet urakoinnin ammattilaiset Aleksi Valkonen ja Mikko Kainulainen perustivat Hivo Oy:n noin puoli vuotta sitten, tarkoituksenaan lisätä digitalisaatiota ja avoimuutta sähkötöihin. Nyt sähkötöitä on mahdollista tilata suoraan verkkokaupasta mm. omakotitalon sähköistämiseen.

”Meillä murroskohdat keskittyy ostamisen helpottamiseen ja läpinäkyvyyteen, eli avoimuuteen. Uudenlaisesta ja kehittyvästä toiminnasta huolimatta ei kuitenkaan pidä unohtaa tärkeimpiä asioita, turvallisuutta, rautaista ammattitaitoa ja loistavaa asiakaspalvelua”, kertoo Aleksi alan uudistamisesta.

Hivo tarjoaa omakotitaloihin, taloyhtiöille, rakentajille ja rakennuttajille kiinteähintaisia sähköasennuksia. Hivo Flow nimikkeen alle on rakennettu palvelupaketteja rakennusten sähkötöihin, suunnittelusta toteutukseen, sekä aurinkopaneelien ja sähköauton laturien asennukseen. Kaikki paketit löytyvät valmiiksi hinnoiteltuna verkkokaupasta tuotteineen ja asennuksineen. Tämä tulee muuttamaan sähkötöiden ostamista, sillä vertailua voidaan tehdä reaaliaikaisesti ilman lukuisten tarjouspyyntöjen lähettämistä. Verkkokauppaan on myös lisätty rahoitusmahdollisuus helpottamaan suurempien hankintojen ostamista.

Digitalisaatiota hyödynnetään lisäksi työn dokumentointiin, jolloin asiakirjat pysyvät järjestyksessä ja viestintä työn etenemisestä sujuvoituu. Yrityksen slogan – ”Läpinäkyvää sähköä”, viittaa avoimuuteen. Viestintä on avointa, sekä palveluiden sisällöt ja hinnat ovat vapaasti kaikkien saatavilla. Yrityksessä viestitään avoimesti myös toimista, joilla edistetään planeettakestävää ja vastuullista työtä.

Hivo valittiin yhteen Suomen suurimmista kasvuyritysten sparrausohjelmista. Kasvu Openin Keski-Suomen kasvupolun sparrauksesta lähdetään hakemaan uusia oivalluksia, ajatusten haastoa ja ideoita, yhdessä 14 muun kasvuyrityksen kanssa. Jatkuva kehitys ja kehittäminen ovat edellytys kasvamiselle, joka mahdollistaa uusien toimintatapojen vakiinnuttamisen kaikkien alan toimijoiden käyttöön. Koko alaa ei voi uudistaa yksin ja siksi sparrausohjelma on hyvä paikka verkostoitua muiden yritysten ja asiantuntijoiden kanssa.

Hivon vastuullisuustoimista ja digitalisaation hyödyntämistä lisää osoitteessa https://hivo.fi.

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Nimi: Aleksi Valkonen
Yritys: Hivo Oy
Sähköposti: aleksi@hivo.fi
Puhelin: 040 5863 086

Lisätietoja yrityksestä:

Hivo Oy on Suomen läpinäkyvin sähköurakoitsija, joka tarjoaa ammattimaista, laadukasta ja läpinäkyvää sähköurakointipalvelua. Yritys toimii Jyväskylästä käsin palvellen asiakkaita laajalla toiminta-alueella Suomessa. Hivo Oy keskittyy digitalisaation hyödyntämiseen, läpinäkyvyyteen, ja vastuullisuuteen. Lisätietoja löytyy osoitteesta https://hivo.fi/.

logo oranssi

Liitteet

Artikkelikuva
Logo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *